Marraskuun Handi-työpaja lähestyy

Reilu viikon päästä on jälleen aika kokoontua Handi-työpajaan kuulemaan, mitä hankintatoimen kehittämisessä tapahtuu. Maraskuun työpaja järjestetään maanantaina 25.11.2019 klo 13-16. Työpajassa tutustutaan poliisin hankintojen keskittämisen selvityshankkeeseen, keskustellaan prosessikuvauksista ja tehdään ryhmätyötä sopimushallintaan liittyen.

Mitä Poliisihallituksessa on tehty hankintatoimen kehittämisen osalta? Poliisin materiaalikeskuksen materiaalipäällikkö Heli Rajaniemi kertoo poliisin hankintojen keskittämisen selvityshankkeesta. Poliisilla on saatu sen myötä aikaiseksi hienoja tuloksia, joista työpajassa on mahdollista päästä kuulemaan tarkemmin.

Toinen mielenkiintoinen ja ihan käytännössä hyödynnettävä esillä oleva asia on prosessikuvaukset. Alun perin ministeriöille laaditut Handi-palvelun tilaamista ja sopimuskohdistusta sekä muita laskujen automaatiokeinoja kuvaavat prosessikuvaukset on nyt laadittu sellaiseen muotoon, että ne ovat käytettävissä myös muissa kirjanpitoyksiköissä. Muokkaukset on tehnyt Tuula Risikko Hanselilta, ja esittelemään ne tulee Sanna Viljamaa Hanselilta. Tässä yhteydessä on hyvä keskustella eri keinoista ja kysyä kaikki mahdolliset mieltä askarruttavat asiat, jotta jokainen voi prosessikuvausten perusteella edetä oman virastonsa ostolaskujen ja tilausten kanssa.

Kolmas aihe on puolestaan sopimushallinta. Ville Hänninen Valtiokonttorista avaa sopimuksenhallinnasta toteutetun kyselyn tuloksia. Työpajan lopuksi käydään käsiksi sopimushallinnan toimintamalliin ryhmätöiden avulla. Olisi erittäin suotavaa ja tärkeää, että mahdollisimman moni voisi osallistua tähän ryhmätyöhön ja antaa oman panoksensa toimintamalliin ja samalla viitoittaa tietä eteenpäin.

Näiden aiheiden lisäksi vakioasiana tietysti Kati Siikosen Handi-palvelun tilannekatsaus.

Tervetuloa mukaan!

Ilmoittautuminen työpajaan viimeistään 20.11.2019

Työpajan alustava ohjelma:

13.00 – 13.10    Tervetuloa ja tilaisuuden ohjelma, Seija Friman, Valtiokonttori

13.10 – 13.40    Case: Hankintojen valtakunnallisen keskittämisen selvittämishanke,  materiaalipäällikkö Heli Rajaniemi, POHA/Poliisin materiaalikeskus

13.40 – 14.10    Tilaaminen ja sopimuskohdistus -prosessikuvaukset, kehittämispäällikkö Sanna Viljamaa, Hansel

14.10 – 14.30    Handi-palvelun tilannekatsaus, Kati Siikonen, Palkeet

14.30 – 14.50    Kahvitauko

14.50 – 15.10    Selvitys sopimushallinnan toimintamallista, Ville Hänninen, Valtiokonttori

15.10 – 15.30    Ryhmätyö sopimushallinnasta – ohjeistus, Ville Hänninen

15.30 – 15.45    Ryhmätyön purku

Tilaisuus on tarkoitettu Handi-hankkeen asiantuntijoille osallistujavirastojen hankintatoimesta, taloushallinnosta ja johdosta. Työpaja pidetään tuttuun tapaan Pajassa (Mariankatu 9, Helsinki). Tilaisuus on työpaja, joten paikan päälle mahtuu enintään 60 henkilöä.

Osallistuminen on mahdollista myös etänä. Etäosallistujille lähetetään erillinen kalenterikutsu, jossa on etäosallistumisen linkki ja ohjeet. Edellisen työpajan tallenteet löytyvät materiaalipankista ja aineistot valtionhallinnon sisäisestä Handi-tiimeristä.

Lisätietoja:

Marianne Savinen, marianne.savinen(at)vm.fi