Hilma-uudistus

 

Hilma eli valtion hankintailmoitukset.fi-palvelu uudistetaan palvelemaan eri käyttäjäryhmiä entistä paremmin. Uusi Hilma on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2020 alussa.

Hilmassa ilmoitettujen hankintojen arvo on n. 35 miljardia. Sivuston rakentaminen nykypäivän tarpeita vastaavaksi tukee markkinoiden toimintaa ja helpottaa julkisten hankintojen parissa tehtävää työtä. Projektin vetovastuu on Hanselilla, ja uudistustyöhön osallistuvat myös työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö, Julkisten hankintojen neuvontayksikkö ja useat muut toimijat.

Ohjenuorana uudistuksessa ovat avoimuuden lisääminen, käyttäjälähtöisyys sekä jatkuva kehitys. Nykyisellään lähinnä ilmoituskanavana toimiva Hilma tulee uudessa muodossaan huomioimaan tarjoajat, eri yhteistyökumppanit sekä palvelua satunnaisemmin tarvitsevat hankintojen ilmoittajat entistä kattavammin. Palvelu tulee tarjoamaan myös mahdollisuuden tilata ilmoituksia itseä kiinnostavista hankinnoista, ja esimerkiksi jälki-ilmoitusten teko sujuvoituu. Nykyisen palvelun tapaan uusi Hilma tulee olemaan veloitukseton ja avoimesti kaikkien hankintayksiköiden käytössä.

Käyttäjälähtöisesti rakennettavan palvelun toiminnallisuuksia määritellään tarkemmin uudistuksen aikana ilmenevien toiveiden ja tarpeiden perusteella.

 

title-icon

Kehityspäällikkö:
Timo Rantanen
timo.rantanen@hansel.fi

Neuvotteleva virkamies:
Arja Terho
arja.terho@vm.fi

Kysy lisää